MM-sarjaa johtava Nico Rosberg väittää, että hän ei todellakaan tyytynyt toiseen sijaan Lewis Hamiltonin takana Meksikon GP:ssä.

Rosberg lähti viikonloppuun 26 pisteen johtoasemassa tietäen, että toinen sija kilpailussa riittää pitämään hänet tukevassa johdossa sarjan piikkipaikalla. Vaikka Rosberg ei koko viikonloppuna pystynyt vastaamaan tallikaverinsa vauhtiin, hän sanoo tehneensä kaikkensa kauden kymmenennen voiton eteen.

– Kyse ei ollut puolustustaistelusta vaan ajoin koko ajan voitosta, Rosberg kommentoi.

– Tällä kertaa se ei onnistunut ja Lewis teki todella hyvää työtä. Hän oli vähän nopeampi koko viikonlopun ajan. Hyväksyn sen ja toisen sijan.

Rosberg jatkaa Brasiliaan tietäen, että voitto siellä varmistaisi hänelle maailmanmestaruuden riippumatta siitä miten Hamilton sijoittuu. Rosberg sanoo kuitenkin, että tämä ei muuta hänen valmistautumistaan Interlagosin radalle.

– On mahtavaa olla siinä tilanteessa, mutta se ei muuta lähestymistapaani, joka tuntuu edelleen parhaalta, Rosberg sanoo viitaten mantraansa mennä kilpailu kerrallaan.

– Minun pitää pysyä siinä mikä tuntuu parhaalta ja ajaa sen mukaan. Niin sen on oltava, Rosberg päättää.