McLarenin kilpailujohtaja Eric Boullier uskoo, että Hondan kilpailijoiden kehityksen tasaantuminen auttaa heitä nousemaan koko ajan yhä ylemmäs.

Hondan paluu F1-moottorinvalmistajaksi oli viime vuonna lähinnä surullinen. Nyt on menty selkeästi eteenpäin. Siitä huolimatta, että Japanin GP meni täysin pöpelikköön ja Fernando Alonsokin kuvaili kilpailua todella ikäväksi yllätykseksi.

Boullier näkee kuitenkin, että Hondalla on vielä paljon kehityspotentiaalia, kun taas Mercedes, Ferrari ja Renault alkavat olla jo kehityksensä ylärajoilla.

– Hondan projekti on todella kypsä ja järkevä, mikä tarkoittaa, että kasvu ja jatkuva parantaminen ovat yhä mahdollista. Ja juuri sieltä saadaan vielä paljon etua, Boullier sanoo Autosportille.

– Kun me aloitimme 2013, muut valmistajat aloittivat kehitystyönsä kolme vuotta aikaisemmin. Olen täysin varma, että saamme muut kiinni. Tiedän paljon enemmän siitä, missä mennään oikeasti kuin kukaan muu.

– Tapahtui ensi kaudella mitä tahansa, vain yksi asia on varmaa. Me tulemme tavoittamaan muita. Emme toki tiedä, mitä muut tekevät. Enkä halua ennustella mitään, enkä laukoa nyt mitään numeroita Boullier sanoi.