Max Verstappen ei ymmärrä, miksi häntä rangaistiin oikaisemisesta Meksikon GP:ssä. Hollantilaisen mielestä hän ei hyötynyt oikaisustaan lainkaan.

Verstappenille kerrottiin radiossa heti, että hänen pitää päästää Sebastian Vettel ohitseen, mutta Verstappen ei siihen suostunut, vaan ajoi ruutulipulle kolmantena. Podiumjuhlat loppuivat kuitenkin ennen kuin ehtivät edes alkaa, kun viiden sekunnin aikarangaistus pudotti Verstappenin neljänneksi.

– Kun lopussa menin ulos radalta, se tilanne oli tismalleen samanlainen kuin Lewis Hamiltonilla avausmutkan jälkeen. Hän oikaisi ja sai mielestäni etua. Minä en edes saanut tilanteessa etua, koska olin Vettelin edellä jarrutuksessa. Kun palasin radalle, eromme oli tismalleen sama kuin ennenkin, Verstappen paalutti PlanetF1:n mukaan.

– En ymmärrä, miksi sain sen rangaistuksen. Sebastian Vettelin rangaistus oli sen sijaan oikein, hän liikkui jarrutuksen aikana sääntöjenvastaisesti. Olen todella onnellinen, että Daniel oli lopulta kolmas, tämä vahvisti asemiamme valmistajien MM-taistelussa, Verstappen sanoi.