Renault-tallin kuljettaja Kevin Magnussen on liittynyt yhä kasvavaan kriittisten äänten kerhoon Halo-suojaratkaisua ajatellen. Eilen ratkaisua testannut tanskalainen koki suojasta olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Haloa on testattu useamman tallin toimesta pitkin kautta, mutta soraääniä pääsuojaratkaisua kohtaa on lauottu milloin kuljettajien, milloin päättäjien puolelta. Vaikka ratkaisun puolustajat ovatkin todenneet, ettei Halo-kaaren pitäisi vaikuttaa näkyvyyteen, koki Magnussen tilanteen toisena.

– En ole Halon suuri fani, se tuntui oudolta. Tuntui siltä, kuin silmilleni olisi vedetty lippa. Näin kyllä eteeni, mutta en juurikaan muualla. Tämä on mielestäni suuri ongelma esimerkiksi sellaisilla radoilla, joissa on korkeuseroja, Magnussen totesi Autosportille.

Magnusenin mielestä sarjan päättäjien pitäisikin nyt keskittyä aivan muihin asioihin kuin kyseenalaisen turvakaaren kehittelyyn.