Kestävyysajojen 2000-luvun ylivoimainen hallitsija Audi on ilmoittanut lopettavansa tehdastallitoiminnan pitkänmatkan kilpailujen suhteen kauden päätteeksi. Muutos on osa autonvalmistajan uudelleenorganisointia kilvanajotoiminnan suhteen.

Samalla Audin 18 vuoden putki Le Mansissa katkeaa. Vuodet ovat olleet saksalaismerkille kultaisia, sillä se on juhlinut kokonaiskilpailun voittoa peräti 14 kertaa. Vuonna 2005 voittoa oli juhlimassa myös suomalaiskuljettaja JJ Lehto.

Viimeiset kaksi kertaa voittoa on juhlinut kuitenkin Porsche, joten Audi on menettänyt otettaan klassikkokilpailun hallitsijana. Porsche kuuluu samaan Volkswagen-konserniin Audin kanssa.

Kestävyyskilpailujen MM-sarja WEC:ssä Audi on juhlinut sekä kuljettajien että valmistajien maailmanmestaruutta 2012 ja 2013.

Audi ilmoitti myös panostavansa jatkossa enemmän sähköformulaluokka Formula E:en, jossa se tekee jo tiivistä yhteistyötä Abt-Schaeffler -tallin kanssa.

Audi on panostanut sähkö- ja hybridiautoihin myös siviiliautoilun puolella. Ensimmäiset tuotemallit on tarkoitus saada yleisesti markkinoille jo vuonna 2018.