McLarenin tallipäällikkö Eric Boullier ei ota Hondan kotikisasta Japanin GP:stä mitään paineita. Hän sanoo, että se on kilpailu muiden joukossa.

Viime vuonna tilanne oli tiimillä Suzukassa paljon surkeampi ja Fernando Alonso ärähtikin kesken kisan tiimiradioon, että ”tämä on kuin ajaisi GP2-autolla”. Nyt kaikki on toisin.

– Japani on minulle vain kilpailu muiden joukossa. Mutta totta kai tämä on erityinen moottorinvalmistajallemme Hondalle, kun ajetaan heidän kotimaassaan. Täällä tulee olemaan todella paljon Hondan väkeä ja huomio on valtava, Boullier sanoo Motorsport.comille.

– Mutta minulle tämä on täysin sama kuin vaikkapa Austin tai Silverstone. Väkeä on enemmän vierainamme, mutta ei se itse kilpailu siitä mihinkään muutu.

Boullier piipahtaa itse Suzukan lisäksi ainakin Hondan Sakuran tehtaalla.

Viime viikonloppuna McLaren sai hyvän tuloksen Malesiasta, mutta Boullier ei innostu liikaa. Alonso oli seitsemäs ja Jenson Button yhdeksäs.

– Siinä kilpailussa moni tekijä meni meidän kannaltamme suotuisasti, toki Jenson kärsi toisesta virtuaalisesta turva-autosta. Oli hienoa, että olimme molemmilla autoilla pisteillä ja kilpailijamme Toro Rosso ei pisteitä saanut. Mutta molemmat kuljettajamme ajoivat toki mainion kilpailun, Boullier myöntää.

McLaren on valmistajien MM-sarjassa nyt kuudentena 15 pistettä Toro Rosson edellä.