Malesian osakilpailu siirrettiin täksi kaudeksi keväältä syksyyn. Williamsin tekninen johtaja Pat Symonds odottaa, miten se vaikuttaa itse kilpailuun.

Siirto johtui siitä, että Sepangin radalla tehtiin keväällä massiivinen uudistustyö.

Paitsi että radan pinta uusittiin, muutettiin muutamien mutkien rakennetta niin, että ohituspaikkoja olisi enemmän.

– Kun kalenteria muutettiin, on nyt peräkkäin kaksi kilpailua (Singapore ja Malesia), jotka vievät meidät ihan suorituskyvyn äärirajoille. Täällä nämä radan muutokset tuovat vielä yhden lisähaasteen, Symonds pohtii F1i.comilla.

– Pinnoitteen lisäksi rataa on linjattu uusiksi, että itse kilpailusta saataisiin parempi. On todella mielenkiintoista nähdä, miten uudistukset toimivat. Ja tuleeko niistä samalla jonkinlainen suunnannäyttäjä muillekin radoille tulevaisuudessa.

Sepang on aina valtava haaste koko tiimille.

– Paitsi että kuljettajat joutuvat kuumassa ja kosteassa koville, olosuhteet tietävät myös haasteita auton säätämisen kanssa. Täällä on useita pitkiä huippunopeita mutkia, joissa kuormitus kasvaa entisestään. Mielestäni täällä on nyt erinomaisia ohituspaikkoja ja voimme odottaa mielenkiintoista kilpailua.

– Ja yhden asian kanssa on oltava erityisen tarkkana: täällä sade tulee todella äkkiä ja siihen on oltava valmistautunut, muuten koko viikonloppu voi mennä äkkiä pilalle, Symonds muistuttaa.