Sergio Perez puolustaa Max Verstappenin aggressiivista ajotyyliä Belgian GP:ssä ja kuittasi oman ”läheltä piti” tilanteensa Verstappenin kanssa kilpailutilanteena.

Verstappen on ollut kovan syyttelyn kohteena Belgian GP:n jälkeen, jossa hän oli mukana ensimmäisen mutkan kolarissa Kimi Räikkösen ja Sebastian Vettelin kanssa. Verstappen oli lähellä kolaroida Räikkösen kanssa uudelleen, kun Red Bull-kuljettaja sulki Kemmelin-suoralla oven entiseltä maailmanmestarilta.

Molemmat Ferrari-kuljettajat ovat syyttäneet tilanteista nuorta kilpailijaansa. Force Indian Perez uskoo, että tilanteet johtuivat Verstappenin ajotyylistä, joka on perua alempien luokkien ajattelutavasta.

– Hän on selvästi eri katergoriasta. Me kilpailemme F1:sissä paljon kokeneempien huippukuljettajien kanssa, Perez muistuttaa.

– Max on ihan huippuluokkaa, mutta joskus hän on liian aggressiivinen. Hän liikkuu jarruttaessaan ja sen sellaista. En kuitenkaan ole ollut mukana missään tilanteessa, jossa olisin voinut sanoa, että hän menisi liian pitkälle.

Perez tiedostaa, että Verstappenin ajovirhe pakotti hänet ajamaan turva-alueen kautta Les Combes-mutkassa, mutta kiittelee silti kilpailun tuomareita siitä etteivät nämä jakaneet tilanteesta rangaistusta Verstappenille.

– Mielestäni kontakti syntyi kilpailutilanteessa, Perez sanoo.

– Totta kai hän olisi voinut antaa minulle enemmän tilaa niin kuin näitte Felipe Massan tekevän. Maxin kanssa olin häntä edellä suoralla, mutta hän ei antanut minulle yhtään tilaa, koska hän jarrutti niin myöhään yrittäessään pelastaa sijoitustaan. Minun oli pakko ajaa turva-alueelle, Perez kertasi.

– Olen iloinen, että tuomaristo ei antanut siitä rangaistusta, koska kyse oli kilpailutilanteesta. On hyvä, että meidän annetaan olla aggressiivisia ja taistella toisiamme vastaan. Meidän pitää kuitenkin olla rieluja ja muistaa, että riskeeraamme henkemme radalla. Sen takia emme saa mennä liian pitkälle, Perez summasi.