F1-sarjan rengastoimittaja Pirelli ei tuo uutta pehmeän seoksen prototyyppirengastaan kisaradoille seuraavana vuorossa olevaan Malesian GP-viikonloppuun.

Tallit testasivat uutta rengastyyppiä aiempien, Belgian ja Italian GP:den yhteydessä. Pirelli-johtaja Mario Isolan mukaan italialaismerkki sai talleilta sen verran ristiriitaista palautetta kumien ominaisuuksista, etteivät he uskoneet sen olevan vielä valmis kilpailukäyttöön.

Uuden rengasseoksen olisi tarkoitus kestää paremmin kiinteiden häiriötekijöiden, kuten kanttikivien aiheuttamaa rasitusta. Isola kertoo Autosportille, että vaikka kaikki tallit saivat käyttöönsä tismalleen samanlaiset renkaat, heitteli palautteen laatu suuresti.

– Toiset tallit valittivat pidon puutteesta, toiset taas jostain muusta.

Pirellin prototyyppirenkaat ovat testiä ensi kautta ajatellen. Uudistuneet säännöt tuovat autoihin muun muassa leveämmät renkaat. Näin ollen myös italialaismerkin täytyy muuttaa renkaidensa koostumusta ja rakennetta.

Isola kieltäytyy kuitenkin kutsumasta prototyyppikokeilua epäonnistuneeksi, vaikka ajatus renkailla ajamisesta jo tällä kaudella on nyt hyllytetty. Hänen mukaansa testit antoivat arvokasta kehitystietoa Pirellille.

– Meidän täytyy analysoida tarkasti kaikki saamamme data ja tehdä sitten tarvittavat muutokset.