Ferrarin suomalaiskuljettaja Kimi Räikkönen myöntää, että maailmanmestaruus on karannut Ferrarin ulottumattomiin ja keskittyminen täytyy siirtää siihen, että Red Bull jäisi valmistajien pisteissä taakse.

Tällä hetkellä Red Bull on valmistajien MM-sarjassa toisena 11 pistettä Ferraria edellä (katso MM-sarjan tilanne).

– Me haluamme tietysti olla toisia, sillä emme voi voittaa enää, Räikkönen sanoi planetf1.comin mukaan.

Räikkösen mukaan täytyy olla realisti, ja keskittää voimavarat siihen, että Ferrari voittaa Red Bullin. Räikkösen mukaan tallin kehitys on ollut oikeanlaista.

– Ehkä meillä voisi olla mahdollisuus, jos toinen talli (Mercedes) ei pääsisi maaliin ollenkaan. Menetimme toisen sijan pari kisaa sitten. Viimeisten kahden kisaviikonlopun aikana olemme menneet kuitenkin oikeaan suuntaan. Kehitystä on tapahtunut ja toivottavasti sama jatkuu, Räikkönen sanaili.

Räikkönen oli Italian GP:ssä neljäs, mutta tavoite on loppukaudella nousta palkintopallille. Tallikaveri Sebastian Vettel otti Italiassa palkintopallisijoituksen ollen kolmas.

– Tavoitteena on aina korkeammat sijoitukset. Täytyy vain tehdä parhaansa ja olen varma, että nousemme vielä palkintopallille.