Kimi Räikkönen on juhlinut Malesian Sepangin radalla osakilpailuvoittoa kahteen otteeseen. 2003 hän kuskasi McLareninsa ruutulipulle ylivoimaisena voittajana. Voitto oli samalla suomalaisen uran ensimmäinen.

Kaudella 2008 Ferrarille-siirtynyt Räikkönen sai kantaa autossaan numeroa 1 edellisvuoden upean maailmanmestaruuden ansiosta. Räikkösen mestaruuden uusimisunelmat näyttivät hyvältä hänen ajaessa kauden avausvoittoon jälleen Sepangissa. Suomalaisilla oli aihetta riemuun, sillä McLarenin Heikki Kovalainen täydensi sinivalkoista juhlaa ajamalla kolmanneksi. Räikkösen harmiksi katastrofaalinen keskikausi vei kuitenkin mahdollisuudet mestaruuden uusimiseen.

Tuon kisan jälkeen Malesiassa ei olla suomalaisia palkintopallilla nähty. Viime vuonna Räikkönen raivosi itsensä neljänneksi alun rengasrikon jälkeen. Valtteri Bottas oli viime vuoden kilpailussa viides.