Hondalla on vielä käyttämättömiä päivityspoletteja ja Autosportin mukaan ne käytetään juuri ennen kotikisaa Japanin GP:tä lokakuun alussa.

– Meillä on kolme polettia jäljellä. Kilpailuja on vielä seitsemän ja tarvitsemme vielä yhden kehitysversion. Se antaa meille mahdollisuuden tuoda vielä uutta tehoa tällekin vuodelle, johtaja Yusuke Hasegawa sanoo.

Honda on tällä kaudella tavoittanut Mercedestä, Ferraria ja Renaultia, mutta on ollut yhä askeleen perässä.

Hasegawa kertoo myös, että Honda on erottanut vuoden 2017 moottorin kehitykseen oman itsenäisen tiimin jo ajat sitten.

– Meillä on ollut ihan oma tiimi kehittämässä vain vuoden 2017 moottoria vuoden alusta asti. Meillä on erikseen tiimi, joka tekee töitä tämän vuoden moottorien kanssa, tiimit kommunikoivat keskenään koko ajan, Hasegawa sanoo.

– Hiljalleen resursseja kohdennetaan yhä enemmän ensi vuoden tiimiin.