Force Indian Sergio Perez toivoo, että uusien omistajien ideoilla F1 saadaan paljon tasaisemmaksi lajiksi kuin se nyt on.

Kuljettajat ottivat kantaa asiaan päivän lehdistötilaisuudessa Singaporessa, kun heiltä kysyttiin, mitä he odottavat uusilta omistajilta.

– Haluaisin, että kilpaileminen F1:ssä olisi paljon tasaisempaa. Olisi hienoa, jos keskikastin tiimeilläkin olisi mahdollisuus voittoon onnistuessaan nappiin. Olen aivan varma, että yleisökin rakastaisi sitä, jos eri tiimit voittaisivat eri kilpailuissa, Perez sanoi.

– Päästäksemme tähän, on rahat jaettava eri tavalla, tasaisemmin. Systeemiä on muutettava. Se olisi aivan varmasti hyväksi koko lajille.

Sauberin Felipe Nasr oli samaa mieltä.

– Juuri se tasaisempi kilpailu on kaikkein tärkein asia. Olen kuullut, että sitä haluaisi jokainen fani ja moni muukin ihminen. Mitä enemmän hyviä taisteluja kärjessä, sitä paremmin yleisö viihtyy.