Syyskuun 15. päivänä media kohahti Monzan varikolla. Kaksi suomalaista nousivat hetkessä moottoriurheilumaailman puhutuimmiksi kuljettajaksi. Tai no, toinen oli ollut sellainen jo vuosia, mutta toinen nostettiin kirkkaimpiin parrasvaloihin ensimmäistä kertaa.

Mistä oli kyse? Ei enempää eikä vähempää kuin suomalaisen moottoriurheiluperinteen vallanvaihdosta.

Kaksinkertaisen maailmanmestarin Mika Häkkisen mitta oli tullut täyteen. Kaiken kokenut ja voittanut McLaren-pilotti oli joutunut keskelle kiirastulta. Mikään ei tuntunut sujuvan kaudella 2001. Mestaruustaisto täytyi unohtaa jo ensimmäisten kilpailujen jälkeen, sillä pistetili ei kertynyt auton epäluotettavuuden vuoksi. Eikä Häkkinenkään tainnut enää olla se oma itensä, joka vielä edellisellä kaudella oli taistellut viimeiseen asti sarjan uutta hallitsijaa Michael Schumacheria vastaan.

Espanjan GP:n voiton karkaaminen viimeisen kierroksen moottoririkkoon otti koville. Kun myös seuraavat kisat olivat yhtä tervanjuontia, halusi Häkkinen lopettaa uransa saman tien. Tallipäällikkö Ron Dennis säikähti, mutta sai rauhoteltua talismaaninsa jatkamaan kauden loppuun saakka. Korvaajaehdokasta täytyi ruveta kuitenkin etsimään saman tien. Mutta kuka pystyisi korvaamaan maailmanmestaristason miehen?

Luonnollisesti Dennis halusi kysyä myös vuosia tallin eteen kaikkensa tehneen suomalaistähtensä mielipidettä korvaajastaan. Häkkisen sanat painoivat paljon, ja onneksemme ne olivat vuoratut sinivalkoisilla tarkoitusperillä.

Dennis pääsi penkomaan kuskimarkkinoita hyvänä aikana. Uusi sukupolvi teki vahvaa esiinmarssiaan, minkä lisäksi myös kokeneita sotaratsuja oli tarjolla. Kaikki myös halusivat McLarenille, joka oli tuolloin sarjan ehdottomia mahtitalleja. Häkkisen jättäytyminen sivuun oli kuitenkin sen verran varjeltua tietoa, että Dennis pystyi pitämään kaikki valtit käsissään sopimusneuvotteluissa.

Luonnollisesti Dennis halusi kysyä myös vuosia tallin eteen kaikkensa tehneen suomalaistähtensä mielipidettä korvaajastaan. Häkkisen sanat painoivat paljon, ja onneksemme ne olivat vuoratut sinivalkoisilla tarkoitusperillä.

Kauden yksi suurimpia yllättäjiä oli ollut ehdottomasti Sauber-talli, jonka nuoret kuljettajat Nick Heidfeld ja Kimi Räikkönen venyivät upeisiin suorituksiin lähes kisassa kuin kisassa. Molempia pidettiin tulevaisuuden tähtinä, ja F1-media olikin korvamerkinnyt heidät McLarenin ja Ferrarin miehiksi tulevaisuudessa. Mercedeksen tukema Heidfeld ja tanssivan orhin kesyttäjä Räikkönen tulisivat taistelemaan MM-titteleistä, jahka Schumacher ja Häkkinen vain jättäisivät pelikentän.

Niinpä yllätys oli melkoinen, kun Monzan GP:n aattona McLaren ilmoitti kauden 2002 kuljettajikseen David Coulthardin ja Räikkösen. Dennis oli paitsi kuunnellut Häkkisen neuvoa, myös tehnyt suoranaisen ryöstön Ferrarin leiriin. Ferrarin suunnitelmat nostaa Räikkönen ensiksi Schumacherin apupojaksi ja myöhemmin F1-kuninkaalliseksi joutuivat romukoppaan. Myös Heidfeld joutui pettymään, eikä hän koskaan tuosta toipunut. Saksalainen teki pitän uran kuninkuusluokassa, mutta maailmanmestariksi, tai edes GP-voittajaksi, hänestä ei koskaan ollut.

15 vuotta sitten suomalaiset olivat suuria voittajia F1-maailman valtataistelussa. Pelko siitä, mitä tapahtuisi koko kansan sankarin Häkkisen lopetettua, laukesi. Vaikka Räikkösellä kestikin aikansa kypsyä nykyiseen lähes jumalan asemaansa, ei kukaan voi tänä päivänä väittää, etteikö hän olisi suomalaisen F1-mielenkiinnon suurin osatekijä. Häkkisen väistyminen avasi Räikköselle tien supertähteyteen.