Williamsin pomo suomii rajusti radiosääntöjä: ”Yhtä älytön ajatus kuin luopuisimme insinööreistä!”
Kuva: Getty Images
Williamsin suorituskyystä vastaavan johtajan Rob Smedleyn mukaan on täysin typerää kuvitella, että kuljettajat hoitaisivat nykyisin ratin takana kaiken ilman apuja varikolta.
Uuden radiosäännön ideana oli se, että kuljettajat joutuisivat itse tekemään ratkaisuja ratin takana ilman apuja varikolta. Sääntöä kuitenkin höllennettiin hiljattain F1:n strategiaryhmän kokouksessa.
– Se oli tismalleen oikea ratkaisu. Näillä moottoreilla autot ovat todella monimutkaisia ajaa. Kun vauhtia on yli 300 km/h ja siinä pitäisi samaan aikaan ratkoa ongelmia ja tehdä ratkaisuja, se on mielestäni liikaa vaadittu kuljettajilta, Smedley sanoo Motorsport.comille.
Smedleyltä kysyttiin, eikö kuljettajien pitäisi tehdä itse ratkaisut, kun kyse on kuitenkin kuljettajien MM-sarjasta?
– Jos noin ajattelee, palaa takaisin aikoihin, joita ei enää ole. Kaikki haluaisivat palata vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin autot olivat niin valtavan paljon yksinkertaisempia kuin nyt. Mutta sellaista tämä ei ole enää, vaan yhä enemmän tiimityötä. Meilläkin on töissä yli 500 ihmistä.
– Jos joku esittää tällaisen älyttömän ajatuksen, että kuljettajan pitäisi tehdä kaikki, miksi ei samalla luovuta kokonaan insinööreistä?
– Vaikka puhumme edelleen kuljettajien MM-sarjasta, tämä on tiimipeliä. Jos ei olisi, miksi meillä olisi 500 ihmistä tekemässä töitä kahden kuljettajan hyväksi? Smedley ruoskii.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin