Williamsin tallipäällikkö Claire Williams vihjaa, että Valtteri Bottas jatkaa tallissa myös 2017.

Sopimuksessa on optio ensi kaudesta, mutta mediassa on huhuttu Sergio Perezin ja Jenson Buttonin tulosta tiimiin. Nyt Williams kuitenkin vihjaa, että suomalainen on jatkamassa.

– Olemme nähneet ihan erilaisen Valtterin tänä vuonna ja jopa vielä paremman version hänestä. Olen tuntenut hänet jo pitkään ja Valtterin kehityskäyrä on mennyt koko ajan ylöspäin, enkä usko että kehitys vieläkään päättyy, Williams sanoo Autosportille.

– Hänellä on vielä paljon todistettavaa ja toivon, että pystymme vielä joskus tarjoamaan hänelle auton, jolla voi taistella mestaruudesta.

– Valtteri on parantanut koko ajan ja parantaa edelleen. Hän on kasvanut todella paljon kuljettajana ja tiimin voi rakentaa hänen ympärilleen, tallipäällikkö kertoi.

Voiko näiden kommenttien jälkeen enää mikään muu kuin Valtteri Bottaksen jatkosopimus olla tuloksena?