Williams sähläsi täydellisesti Valtteri Bottaksen kisan Belgiassa. Kisan alussa lähes kaikki kuljettajat tulivat varikolle, mutta Bottas jäi vielä radalle. Se oli kohtalokas virhe Williamsilta.

– Se oli täysin väärä päätös tiimiltä, ettei pysähdytty heti. Se maksoi tosi paljon. Minusta tuntui, että tämä oli yksi parhaista kisoista tällä kaudella muuten, Bottas sanoi MTV Sportille.

Bottas oli lopulta kisassa kahdeksas.

– Kyseenalaistin tallin päätöksen, mutta he sanoivat vain, että selittävät myöhemmin miksi. Lopulta minulle sanottiin, että pitää pysyä ulkona, että he odottivat punaista lippua, ei sitä sitten tullutkaan. Älytön riski tuollaiselta sijalta. Kyllä ketuttaa, Bottas harmitteli.

Bottaksen mukaan tallin sisällä käydään tiukka palaveri aiheesta.

– Täytyy antaa palautetta ja oppia tästä. Kaikista paras on sanoa asiat suoraan tiimille ja antaa täysin rehellistä palautetta. Ei kukaan niitä ota henkilökohtaisesti.