Teemu Suninen matkalla WRC2-mestariksi ja WRC-tiimiin
Teemu Sunisen pullat ovat aika hyvin uunissa. Jyväskylän MM-rallissa hän oli kakkonen Esapekka Lapin jälkeen ja WRC2:n MM-sarjassa hän on enää kaksi pistettä Elfyn Evansin perässä.
Kuusi parasta kilpailua lasketaan mukaan MM-pisteisiin, Evans on ajanut jo viisi kilpailua, Suninen neljä – kolme voittoa ja yhden kakkossijan.
Suninen arveli ennen Jyväskylää, että rallista tulee hänelle iso haaste, koska hän oli ensi kertaa mukana tällaisella autolla. Nyt hän tietää, missä on parannettavaa.
– Ylitykset ja kovavauhtiset paikat tuottivat tässä rallissa haastetta. Emme huonolle hävinneet. Tiedän kyllä paikat, jossa menetimme aikaa, Suninen sanoo Moottoriurheilu.tv:lle.
Timo Jouhkin ollessa Sunisen taustalla, on paikka WRC-luokassa ensi kaudeksi monen mielestä varma.
– Haaste on kehittyä, ja kyllähän ensi vuodeksi WRC-paikka tietysti kiinnostaa. Minä vain ajan, en stressaa sopimuksista. Nyt on kuitenkin hyvät mahdollisuudet mestaruuteen. Siihen tähdätään, Suninen kertoi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä pakko-onnistumisen edessä: ”Saatava hyvä tulos”
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Franco Colapinto jatkaa Alpinella
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Vain Red Bullilla F1-paikkoja vapaana