Sergio Perez: ”Olen onnekas, kun minulla on vaihtoehtoja”
Kuva: Getty Images
Sergio Perez kertoo, että hänen urallaan seuraava siirto on se kaikkein tärkein. Se saattaa ratkaista, onko hänellä koskaan mahdollisuuksia maailmanmestariksi.
Perezillä on sopimus myös ensi kaudesta Force Indian kanssa, mutta hänen vahvojen sponsoriensa takia tallilla ei ole mahdolisuuksia pitää Pereziä väkisin, jos joku muu hänet haluaa.
Autosportin mukaan ainakin Renault ja Williams ovat tehneet jo Perezille tarjouksen ensi kaudesta, mutta on eri asia, tarttuuko hän niihin.
– Seuraava siirto on ehdottomasti tärkein urallani. En ole enää nuori tässä lajissa ja parin seuraavan vuoden aikana on ihan pakko päästä eteenpäin, Perez myöntää.
– Mietin nyt asioita paljon enemmän kuin koskaan ennen urallani. Sillä tavalla valmistaudun tulevaisuuteen.
– Haluan nauttia joka hetkestä, sillä F1-ura menee niin nopeasti. Jos saan joskus mahdollisuuden taistella mestaruudesta, hienoa. Jos en, voin tehdä vain parhaani niillä työkaluilla, mitä minulle annetaan.
Perez ei ole F1-sirkuksen nuorimmasta päästä, mutta aikaa toki vielä on.
– Tällä hetkellä nautin todella paljon ajamisesta ja kilpailemisesta. Olen nyt 26, joten edessä on toivottavasti vielä 10 hyvää ajovuotta F1:ssä.
– Toivon ja uskon, että tulevaisuuteni on selvä Span viikonlopun jälkeen. Aika monella kuljettajalla taitaa olla se tilanne, että he eivät tiedä, jatkuuko ura ensi kaudella. Onneksi minä en kuulu siihen joukkoon. Olen onnekas, kun minulla on vaihtoehtoja, Perez sanoo.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat