Nollan MM-pisteen kuljettaja: ”Tiimin kannattaa pitää minut!”
Kuva: Getty Images
Renaultin Jolyon Palmer ei ole vielä saanut pisteen pistettä MM-sarjassa. Silti hän uskoo, että Renaultin kannattaa pitää hänet leivissään.
Palmerin paras sijoitus on ollut tällä kaudella 11:s.
– Minulla on ihan hyvä fiilis ja tulen paremmaksi kuljettajaksi viikko viikolta. Ja myös tiimi näkee sen. Ehkä jotkin alkukauden kisat olivat hankalia, mutta tulokaskuljettajana olen koko ajan kehittynyt yhä kokonaisvaltaisemmaksi kuljettajaksi, Palmer kehuu itseään F1 Todayn mukaan.
– Haluan pysyä täällä, koska tiedän, että tiimi tulee tekemään ensi kaudella ison harppauksen eteenpäin. Jos teen työni kuten osaan, tiimikin varmasti näkee kykyni ja haluaa pitää minut.
Palmer haluaa myös neuvoa Renaultin johtoporrasta.
– Jos olisin Renaultin pomo, en tekisi hätäisiä ratkaisuja. Heille parasta on nähdä mahdollisimman paljon minun ja Kevin Magnussenin suorituksia, ja jos he ovat tyytyväisiä, ei minkään pidä muuttua. Me olemme kuitenkin ne kuljettajat, jotka olemme kehittäneet tämän vuoden autoa ja myös jo ensi vuoden.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat