Nico Hülkenberg uskoo yhä pääsevänsä huipputiimiin: ”Kyse on vain ajoituksesta”
Kuva: Getty Images
Force Indian Nico Hülkenberg haluaa nousta parempiin F1-tiimeihin. Hänellä on sopimus myös ensi kaudesta Force Indialle ja hän haluaa myös tallikaverinsa Sergio Perezin pysyvän siellä.
Myös Perezillä on sopimus ensi kaudeksi tiimin kanssa, mutta hän saattaa silti lähteä, koska takana olevat isot sponsorirahat ratkaisevat loppupeleissä asian.
– En tiedä yhtään, mitä ”Checo” aikoo tehdä. Olemme tulleet aika hyvin toimeen tallikavereina ja potkimme toisiamme hyvin eteenpäin. Ympäristö on hyvä, kilpailullinen ja kova, mutta positiivisella tavalla. Siksi toivonkin että hän jää tiimiin, Hülkenberg sanoi.
Saksalaista on pidetty lahjakkaana kuljettajana, mutta hän on jo 28-vuotias. Kovin usein hänen nimeään ei ole enää näkynyt kuljettajaspekulaatioissa isompiin talleihin.
– Totta kai haluaisin, mutta kyse on ajoituksesta. On oltava oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Niin ei vielä ole ollut. Moni on joutunut odottamaan tilaisuuttaan pitkään, siksi ei kannata luovuttaa.
– Olen kuitenkin vuosien varrella oppinut sen, että liikaa ei kannata pingottaa. Muut ihmiset tekevät päätöksiä, ja ne menevät joko sinua vastaan tai sinun eduksesi. On turha miettiä näitä asioita liikaa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”