Moni talli on jo jäädyttänyt kehitystyön – Haas puskee yhä kohti parempaa loppukautta
Kuva: Getty Images
Romain Grosjean odottaa jo kovasti Haasin uusia päivityksiä, jotka ovat tulossa Singaporeen syyskuun puolivälissä. Moni muu talli keskittyy jo kokonaan kauteen 2017, mutta Haas päivittää yhä autoaan.
Tallipäällikkö Günther Steiner vahvisti, että autoon tulee Singaporessa uusi etusiipi, lattia sekä takajarrupalat, joita on testattu ahkerasti tiimin tehtaalla.
– Jos siihen on uskominen, mitä olemme nähneet tuulitunnelissa, nuo päivitykset ovat todella hyviä. Ainahan sitä toivoo, että ne saataisiin vielä aikaisemmin autoon, mutta tämä on hieno asia joka tapauksessa, Grosjean sanoo Crash.netillä.
Haasin alkukauden hieno meno on kuivunut käsiin, eikä Grosjeankaan osaa sanoa, miksi.
– Jostain ihmeen syystä emme ole saaneet autostamme kaikkea irti viime aikoina. Renkaiden kanssa on ollut herkkää ja hankalaa, ja aika-ajoon meidän on keksittävä joitakin parannuksia, Grosjean sanoo.
– Kaksikin kymmenystä tekee noin viisi sijaa, emmekä ole silloin kaukana Q3:sta.
Tallipäällikkö Steiner kertoo, että fokus on toki Haasillakin jo vuoden 2017 autossa.
– Kuukausi sitten siirsimme fokuksemme kauden 2017 autoon, mutta haluamme silti tuoda vielä uusia juttuja tällekin kaudelle. Toivotaan, että Singaporen päivityspaketti toimii ja pystymme vielä hankkimaan lisää MM-pisteitä.
LUE MYÖS:
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun