Lewis Hamiltonin jatkuva pomppiminen kerännyt kritiikkiä – ”Olen ollut suorastaan uupunut”
Kuva: Getty Images
F1-sarjassa kesätauolle lähdettäessä brittikuski Lewis Hamilton oli ehtinyt nousta ykköspaikalle vaikean alun jälkeen.
Hamilton kiri kesää kohti mentäessä tallikaverinsa Nico Rosbergin etumatkan ja on nyt jo 19 pisteen karkumatkalla.
Loman aikana Hamilton on keskittynyt siihen, mitä hän on tehnyt oikeastaan koko kauden ajan. Matkustamiseen.
Toki aivan ensimmäistä kertaa Hamilton ei kesäänsä näin vietä, sillä esimerkiksi viime vuonna hän vietti omien sanojensa mukaan ”parhaan tauon mitä on koskaan pitänyt”, kun hän vietti aikaa Karibialla ja Pohjois-Amerikassa.
– Tykkään olla kiireinen. Toki tässä on ollut jotain taukoja, joiden jälkeen olen ollut suorastaan uupunut, kun olen harjoitellut ja tehnyt liian paljon eri asioita. Mutta yleisesti nämä tauot menevät aika nopeasti, Hamilton sanoi Skyn mukaan.
– Edellinen oli vain niin mahtava, koska olin hyvien ihmisten ympärillä. Pystyin harjoittelemaan, mutta se ei ollut se kaikista tärkein prioriteetti. Yritin vain nauttia, olin sitten missä tahansa.
– Sen jälkeen olin innoissani, kun tulin takaisin. Sitä yrittää joka vuosi tehdä vähän eri asioita, sitä haluaa nähdä maailmaa, mutta samalla sitä ei halua menettää focusta siihen isoimpaan tavoitteeseen, eli siihen, että voittaa mestaruuden.
Kesäloman jälkeen kahden viimeisimmän kauden jälkeen Hamilton on ollut tiukassa iskussa, vaikka jatkuva matkustelu ja eri paikoissa vierailu on herättänyt ihmetystä ja kritiikkiä.
2014 Hamilton voitti kuusi viimeisistä kahdeksasta kilpailusta ja nappasi maailmanmestaruuden Abu Dhabissa.
Viime vuonna 31-vuotias Hamilton voitti viisi kisaa kesätauon jälkeisistä kuudesta ja varmisti kuljettajien mestaruuden jo ajoissa, USA:n puolella Austinissa.
Ja nyt asetelmat ovat jälleen hyvät. Mercedeksellä on ylivoimaisen vahva auto ja Hamilton on päässyt karkuun pistetaulukossa.
– Viime vuonna, täytettyäni 30, vietin oikeasti ensimmäistä hyvää vuotta parhaista vuosistani. Eivätkö kaikki sano niin? Oikeasti kolmikymppiset ja sen jälkeinen aika on ollut parasta ja olen nauttinut tästä erittäin paljon. Ehkä se on osittain sitä, että olen kypsynyt ja tiedän, mitä oikeasti haluan.
F1-sarja palaa kesätauolta kahden viikon kuluttua, kun ohjelmassa on Span viikonloppu.
LUE MYÖS:
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin