McLaren-kuljettaja Fernando Alonso oli hallitsevan maailmanmestarin Lewis Hamiltonin tallikaveri McLarenilla vuonna 2007. Kipinät lentelivät ja taistelu tallikaverusten välillä oli kovaa.

Hamilton ajoi ensimmäistä vuotta F1:ssä ja halusi haastaa silloisen hallitsevan maailmanmestarin kaikin keinoin. Lopulta mestaruuteen ajoi Kimi Räikkönen, joka jätti pisteen päähän McLarenin tallikaverukset.

Alonson mukaan tilanne olisi nyt toinen, jos he olisivat Hamiltonin kanssa tallikavereita.

– Jos olisin jonain päivänä vielä Lewisin tallikaveri, uskon, että tilanne olisi erilainen, koska olemme oppineet paljon ja olemme erilaisia ihimisinä nykyään, Alonso kertoi ESPN:lle.

– Meillä ei enää olisi samanlaista vimmaa voittaa toinen toistamme, koska kunnioitamme toisiamme todella paljon. Ajaisimme niin kovaa kuin mahdollista, mutta kunnioitus toisiamme kohtaan olisi aivan eri tasolla, Alonso jatkoi.

Alonso tuksin koskaan on enää hamiltonin tallikaveri, mutta mielikuva siitä olisi kiehtova.

– Luulen, että kaikki ihastuisivat siihen, mutta vain jos meillä olisi kilpailullinen auto, koska tilanne on samanlainen nyt minun ja Jensonin (Button, Alonson nykyinen tallikaveri McLarenilla) kanssa. Kun auto ei ole tarpeeksi kilpailullinen, se ei herätä samanlaista kipinää, Alonso sanoi.

Lähde: grandprix247.com