Italialainen kiinteistöyrittäjä vaatii oikeusteitse Lewis Hamiltonilta liki 5 miljoonan korvauksia peruttujen kauppojen vuoksi.

The Sunin mukaan Hamilton tilasi yritykseltä luksushuvilan Grenadaan, mistä hänen isänsä suku on kotoisin. Huvilan varustukseen kuului esimerkiksi äänitysstudio sekä kuntosali.

Hamilton kuitenkin perui kaupat erottuaan tyttöystävästään Nicole Scherzingeristä. Kiinteistöyrittäjä Bernardo Bertucci haastoikin Hamiltonin oikeuteen.

– Minä todella luotin häneen. Kun huvila oli noin puoliksi valmis, sain häneltä sähköpostin, missä Hamilton kertoi vetäytyvänsä koko jutusta, Bertucci kertoo.

– Olen ihan varma, että hän kyllä tietää, ettei toiminut korrektisti minua kohtaan.

The Sunin mukaan Hamilton voitti oikeustaistelun Grenadan korkeimmassa oikeudessa, mutta Bertucci on valittanut asiasta.

– En olisi halunnut mennä tässä oikeuteen, mutta tuollaista hyvin personoitua huvilaa on erittäin vaikea myydä, Bertucci tuskailee Sunille.

Mercedekseltä ei haluttu kommentoida asiaa.