Kuva: Kaikki kunnossa – F1-kuljettajat selvittivät riitansa keskisormen näyttämisestä
Kuva: Getty Images
Mercedeksen Lewis Hamilton menetti hermonsa Unkarin GP:ssä Haas-kuljettaja Esteban Gutierreziin. Hamilton ei päässyt kierroksella ohitettavasta Gutierrezistä heti ohi, ja päästyään brittikuski näytti keskisormea turhautuneena.
Gutierrez kirjoitti Twitterissä kisan jälkeen, ettei maailmanmestaruus oikeuta epäkunnioittavaan käytökseen muita kuljettajia kohtaan. Kuskit keskustelivat viime viikonloppuna Saksassa tilanteen läpi.
– Me selvitimme sen, ja hän oli tyytyväinen minun selitykseeni. Hän myös esitti pahoittelunsa ja minä selitin oman versioni hänelle, Gutierrez kertoi.
– Minua ei ole koskaan rangaistu siitä (siniset liput, jolloin täytyy antaa tilaa kierroksella ohittavalle). Todellisuudessa talli on sanonut minulle usein, että olen liian helppo tuollaisissa tilanteissa, joten sanoin vain tekeväni parhaani. Tietenkin sitä haluaa menettää mahdollisimman vähän aikaa, se on kuitenkin osa kilpailua, Gutierrez selitti.
Lähde: crash.net
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin