Force Indialta omituinen ehdotus: Uusi MM-sarja heikommille tiimeille!
Kuva: Getty Images
Force Indian apulaistallipäällikkö Bob Fernley on ehdottanut melkoista uudistusta F-ykkösiin. Hänen mielestään MM-sarjan sisällä voitaisiin ajaa toinen itsenäinen MM-sarja, jossa olisivat mukana Force India, Williams, Toro Rosso, Sauber, Haas ja Manor.
Kaikki osallistuivat myös nykymuotoiseen MM-sarjaan, mutta heille tulisi 100 miljoonan dollarin kulukatto kauden ajaksi, jota ei voisi ylittää.
Idea esiteltiin jo FIA:lle, mutta kaikkien kuuden tallin oli hyväksyttävä se, että sillä olisi ollut mahdollisuus mennä läpi. Williams ja Toro Rosso eivät kuitenkaan halunneet olla mukana, joten ajatus jäi pöydälle.
– Kokeilimme hiukan kepillä jäätä. Kaikki pitivät ajatuksesta periaatteessa, mutta tämän sulattelemiseen tarvitaan vielä aikaa, Fernley kertoi Autosportille.
– Kaksi tiimiä ei ollut valmis kulukattoon, joten ei tämä vielä lähtenyt etenemään.
Toro Rosson tallipäällikön Franz Tostin mielestä ideassa ei ole juuri järkeä.
– Red Bullin näkökulmasta tässä ei olisi järkeä, koska se jakaisi tiimit kahteen ”yhteiskuntaluokkaan”. Jos tällaiseen ryhdyttäisiin 100 miljoonan kulukatolla, se estäisi auton kehittämisen kauden aikana kokonaan. Suorituskyky romahtaisi, Tost sanoo.
– Kannatan kyllä kulukattoa, mutta se pitäisi olla MM-sarjan kaikilla tiimeillä. Monet väittävät ettei sitä pystyisi valvomaan, mutta se on täysin hölynpölyä. Isot valmistajat eivät halua sellaista, koska nykysysteemillä he saavat valtavasti enemmän rahaa kuin pienemmät, ja pystyvät siksi repimään eroa koko ajan enemmän lisää ja voittamaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä pakko-onnistumisen edessä: ”Saatava hyvä tulos”
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Franco Colapinto jatkaa Alpinella
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Vain Red Bullilla F1-paikkoja vapaana