F1-kuski vakuuttelee otteiden riittävän tallilleen: ”Ajan todella hyvin”
Kuva: Getty Images
Renault’n brittikuljettaja Jolyon Palmer ei ole vielä tällä kaudella saanut kerrytettyä pistetiliään F1:ssä. Renault’n ensi kauden kuljettajavalinnoista on pyörinyt mediassa monenlaista huhua.
Viimeisimpänä Renault’n tallipäällikkö Frederic Vasseur kertoi, että talli haluaa ensi kaudelle vahvan kuljettajan (lue uutinen). Tallin tämän kauden kuljettajien Palmerin ja Kevin Magnussenin asema on ollut uhattuna.
Palmer on silti tyytyväinen siihen, miten hänen debyyttikautensa F1:ssä on edennyt.
– Minusta tuntuu, että käänsin uuden sivun Monacon jälkeen. Aloitin hyvin Melbournessa, mutta seuraavat kisat menivät huonommin mukaan lukien Monacon suuri pettymys (Palmer keskeytti märällä kelillä törmäten seinään), Palmer kertoi Autosportille.
Palmerin sijoitukset eivät silti mairittele. Renault ei ole myöskään pystynyt kehittämään autoaan sille tasolle, jotta korkeammista sijoituksista olisi mahdollista taistella. Talli ei enää keskity tämän kauden auton kehitystyöhön, vaan katseissa on jo ensi kauden auto.
Palmerin mukaan hän on kuitenkin pystynyt parantamaan otteitaan kauden edetessä. Nähtäväksi jää riittääkö se ensi kaudella tallipaikkaan Reanult’lle. Tallikaveri Magnussen on parhaimmillaan ajanut seitsemänneksi Venäjän GP:ssä. Ne ovat Renault-tallin ainoat pisteet tällä kaudella.
– Olen pystynyt tasaisempaan suorittamiseen. Mielestäni ajan tällä hetkellä samalla tasolla kuin vuonna 2014, jolloin voitin GP2-luokan maailmanmestaruuden.
– Mielestäni ajan todella hyvin tekemättä paljoakaan virheitä, Palmer jatkoi.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin