Carlos Sainz jr:n paha aavistus toteutui: ”Tiesin että tämä hetki koittaa”
Kuva: Getty Images
Carlos Sainz jr pelkäsi jo ennen kauden alkua, että Toro Rosso alkaa pikkuhiljaa kärsiä siitä, että autossa on vuoden 2015 moottori, jota ei voi enää kehittää.
Toro Rosso vaihtoi täksi kaudeksi Renaultin moottorit Ferrareihin, mutta joutui tyytymään viimevuotisiin myllyihin. Ratkaisuun päädyttiin, koska vuoden 2016 moottoreille koko auto olisi jouduttu rakentamaan uudelleen.
– Tiesimme, että tämä hetki tulee, kun alamme kärsiä moottoreista, ja nyt se on tullut jo pari kilpailua sitten. Esityksemme oli vielä sekä Silverstonessa että Itävallassa oikein hyvä.
– Budapestissä onnistuimme jotenkin piilottamaan ongelman, mutta kolmessa viime kilpailussa olemme kärsineet jo vähän enemmän, Sainz sanoo Motorsport.comille.
Sainzin mukaan tehojen puute estää tiimiä tuomasta autoon uuden päivityksen, joka generoisi enemmän downforcea.
– Emme voi laittaa sitä autoon, koska olemme suorilla selkeästi hitain auto tällä hetkellä, eikä siitä olisi mitään hyötyä. Häviämme suorilla tällä hetkellä muille sekunnin verran joka kierroksella.
– Siksi meidän on mentävä todella pienellä downforcella. Mutta toivotaan, että pystymme vielä joillakin radoilla haastamaan muita hieman paremmin, Sainz sanoi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!