Alkukaudella loistanut Max Verstappen odottaa Belgian GP:tä: ”Viime vuonna ajoin osan radasta väärään suuntaan”
Kuva: Getty Images
Hyvän viikonlopun jälkeen Max Verstappen ajoi viime vuonna kahdeksanneksi Belgian GP:ssä. Nyt hän haluaa vieläkin vahvemman kilpailun legendaarisella Span radalla.
Red Bull-kuljettaja päätti kauden ensimmäisen puoliskon palkintopallisijaan, kun hän tuli Saksan GP:ssä maaliin kolmantena. Näin ollen molemmat Red Bull-kuskit sijoittuivat podiumille Daniel Ricciardon ollessa toinen. Verstappenilla riitti kilpailussa tilanteita, joista yhdessä Nico Rosberg puski hänet ulos radalta. Siitäkin huolimatta nuorukainen onnistui tulemaan maaliin kolmantena.
Nuori hollantilainen odottaa innolla näkevänsä kaikki belgialaiset ja hollantilaiset fanit, jotka matkaavat tulevana viikonloppuna Belgian GP:hen kannustamaan häntä.
– Tauko on ollut mukava ja rentouttava kiireisen ja stressaavan alkukesän jälkeen. Vietin aikaa perheeni kanssa, sain levättyä ja pidin hieman hauskaa, Verstappen kertasi lomaansa.
– Spasta tulee varmasti mahtava viikonloppu. Paikalle tulee paljon belgialaisia ja hollantilaisia faneja. He tulevat koko kalenterin kuuluisimmalle radalle ja myös kuljettajan näkökulmasta se on suosituimpia ratoja. Minulla oli hyvä viikonloppu viime vuonna, joten toivottavasti olemme tänä vuonna vielä parempia.
– Spa on pisin rata millä ajamme. Tein viime vuonna ratakierroksen kävellen ja se tuntui kestävän loputtomiin, joten tänä vuonna taidan mennä pyörällä. Viime vuonna ajoin myös osan radasta väärään suuntaan Live Demoa varten, joten se oli erilaista ja kiinnostavaa. Eue Rougen ajaminen alamäkeen oli vähän pelottavaa, koska ratavallit eivät ole tehty sitä varten. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja kovinkaan moni henkilö ei saa samaa mahdollisuutta, Verstappen hehkutti kokemustaan.
LUE MYÖS:
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin