Valtteri Bottasta sapetti Williamsin taktiikkamoka: ”Ihan huuhaata”
Kuva: Getty Images
Williams ajatti sen suomalaiskuskia Valtteri Bottasta todella pitkällä vedolla Saksan GP:n loppuun, mikä kostautui.
Bottaksella renkaat loppuivat kesken ja haussa ollut seitsemäs sija vaihtui lopulta siihen, että Bottas oli yhdeksäs.
– Alku oli vielä ihan ok ja oikeastaan kaikki oli ihan hyvin siihen kisan puoleen väliin asti. Kisavauhti olisi ollut takaamassa sitä noin seitsemättä sijaa. Mutta sitten Force India meni taktiikkansa kanssa ohitse, Bottas kertasi kisaa MTV Sportille.
Päätökset sapettivatkin.
– Ne laskelmat, että renkaat kestäisivät sen 30 kierrosta, ne olivat ihan huuhaata.
– Se oli täyttä liukastelua ja ei mahtanut sitten mitään.
Loppuhetkillä Nico Hülkenberg ja Jenson Button menivät Bottaksen ohitse.
– Uskon, että yritettiin aivan liian pitkää stinttiä ja se oli aivan liian optimistinen. Sanoinkin tiimiradioon, että tuo tulee olemaan hyvin vaikeaa eli mahdotonta.
MTV Sportin haastattelussa Mervi Kallio kysyikin suoraan, että olisiko Williamsin pitänyt Bottaksen mielestä ajattaa toisella taktiikalla.
– Ehdottomasti.
– Muutama piste meni hukkaan, sillä se 7. sija olisi ollut ihan realistinen. Ei tämä ideaalinen tilanne ole, kun mokan takia Force India sai enemmän pisteitä. Pitää oppia näistä.
Nyt F1-sarjassa on edessä neljän viikon kesäloma. Bottakselle tauko ei sinänsä mitenkään aivan todella tarpeellinen olisi.
– Ei mua haittaisi kisata vaikka ensi viikonloppuna uudestaan, mutta pitää kai sitä levätäkin välillä.
Span viikonloppu on ohjelmassa vasta elokuun 26.8.-28.8.
LUE MYÖS:
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin