Sergio Perez turhautunut sääntöjen vääntelyyn: ”Miksi niitä pitää koko ajan muutella?”
Kuva: Getty Images
Sergio Perezin mukaan on erittäin turhauttavaa, kun erilaisia sääntöjä muutellaan lähes jokaiseen kilpailuun.
Hiljattain muutettiin sekä keltaisten lippujen sääntöä, että radiosääntöjä. Force Indialla hyvää kautta ajavan Perezin mukaan tämä hankaloittaa ajamista ja sopeutumista sääntöihin.
– Ensin kausi aloitetaan tietyillä säännöillä, sitten niitä aletaan muuttelemaan. Kuljettaja valmistautuu ajamaan tietyillä säännöillä, mutta yhtäkkiä ne lentävät romukoppaan ja ajetaankin eri säännöillä. En todellakaan pidä siitä, että ne muuttuvat koko ajan, vaikka tilanne on toki sama kaikille, Perez sanoo Crash.netillä.
– Nytkin meille kerrottiin ensin, että täällä Saksassa saa käyttää koko rataa täydeltä leveydeltä, mutta sitten, ettei niin voikaan tehdä ykkösmutkassa. Tarvitsemme pysyvyyttä näihin asioihin, on hankalaa kuljettajille ja myös tiimeille, kun meillä on jatkuva epävarmuus siitä, mitä tulee pian taas tapahtumaan, Perez sanaili.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin