Red Bull -pomo suojatistaan: ”Maxille on tehnyt hyvää, että isä on jäänyt taustalle”
Kuva: Getty Images
Red Bullin nuorten kuljettajien kehitysohjelman vastuumies Helmut Marko myöntää, että Max Verstappenin isän Jos Verstappenin siirtyminen taustalle on ollut harkittua ja suunniteltua.
– Max aikuistuu. Emme turhaan ole päättäneet, että hänen isänsä on siirtynyt taustalle, Marko kertoi hollantilaiselle De Telegraaf -lehdelle.
Jos Verstappen on entinen F1-kuljettaja. Pojasta polvi on parantunut Verstappenien kohdalla, sillä isä Verstappen ei koskaan voittanut F1-osakilpailua.
Verstappen ajoi edellisessä kilpailussa kotikisassaan Itävallassa upeasti toiseksi. Kauden kruununa on Espanjasta otettu sensaatiomainen voitto F1-historian nuorimpana kuljettajana.
– He (Jos ja Max) ovat eläneet yhdessä yöt ja päivät, se on muuttumassa nyt. Max oppii seisomaan tukevasti omalla kahdella jalallaan, Marko sanoi.
Markolta kysyttiin, miten Verstappen pärjää ilman ohjausta, ja onko mahdollista, että hän ajautuisi väärille raiteille. Vastaus ei jättänyt ketään kylmäksi.
– Max on 18, hän asuu Monacossa ja hänellä on Aston Martin. Uskon, että tilanne voisi olla huonompikin, Marko totesi.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin