Oho! Kimi Räikköseltä vuolaita kehuja: ”Selvästi parempi”
Kuva: Getty Images
Ferrari-kuljettaja Kimi Räikkönen oli perjantain toisten harjoitusten jälkeen suhteellisen tyytyväinen autoonsa. Räikkönen oli ensimmäisissä harjoituksissa neljänneksi nopein ja toisissa kuudenneksi nopein.
– Kaiken kaikkiaan päivä oli ihan okei. Teimme oikeat parannukset, ja olen varma, että pystymme kehittymään vielä ja ajamaan kovempaa, Räikkönen sanoi lehdistötilaisuudessa.
Räikkönen oli tyytyväinen Hungaroringin rataan, johon oli tehty muutoksia viime vuodesta. Hallitseva mestari Lewis Hamilton kritisoi kanttikiviä (lue uutinen), mutta Räikkönen oli ratamuutoksiin tyytyväinen.
– Radan kunto on selvästi parempi. He ovat tehneet todella hyvää työtä asfaltin kanssa. Se on selvästi sileämpi ja kanttikivet ovat myös parempia kuin ennen, Räikkönen kehui.
Jäämies hävisi molemmissa harjoitussessioissa tallikaverilleen Sebastian Vettelille. Lauantaina edessä on vielä yhdet harjoitukset ennen aika-ajoja.
Räikkönen ei ehtinyt vielä ensimmäisissä harjoituksissa seurata muiden tallien tekemisiä.
– En ole katsellut, mitä muut tekevät. Nyt on vasta perjantai, Räikkönen muistutti perjantaisessa lehdistötilaisuudessa.
Lähde: Motorsport.com
LUE MYÖS:
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun