McLaren onnensa kukkoloilla: ”Tämä oli iso merkkipaalu meille”
Kuva: Getty Images
McLarenin kilpailujohtaja Eric Boullier uskoo, että Itävallan GP oli iso käännekohta koko tiimille: Jenson Button starttasi kolmosruudusta ja ajoi kilpailussa kuudenneksi.
Button oli aika-ajon viides, mutta nousi Nico Rosbergin ja Sebastian Vettelin rangaistusten ansiosta kolmosruutuun.
– Jensonin ajo oli aivan briljantti. Ja vieläpä radalla, missä emme todellakaan odottaneet olevamme vahvoilla, Boullier hämmästeli GP Updatella.
– Koko viikonloppu osoitti, että tulosta tulee, kun saamme käyttöön tiimimme vahvuudet, resurssit ja päättäväisyyden. Tämä tulos on koko tallille iso asia, merkkipaalu. Se osoittaa, että suuntamme on kohti lähtöruudukon kärkisijoja ja hienoja kilpailusuorituksia.
Kaiken hehkutuksen keskellä Boullier toki myönsi, että ihan joka kilpailusta ei voi odottaa samanlaisia tuloksia.
– Lähdemme Silverstonen kotikilpailuun hyvin tietoisina siitä, etteivät nopeat mutkat ja pitkät suorat siellä tuo automme vahvuuksia esiin. Mutta samalla lähdemme sinne täynnä itseluottamusta, koska jokainen näkee kehitystahdimme vauhdin tuloksista.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin