Hamilton voiton myötä jo ykköseksi MM-taulukossa – ”Startti oli kaikki kaikessa”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen Lewis Hamilton on onnistunut tekemään väkevän nousun MM-taulukossa hieman vaikeamman alkukauden jälkeen.
Pahimmillaan Hamilton oli 43 pistettä tallikaveriaan Nico Rosbergia perässä.
Nyt:
Hamilton johtaa kuudella pisteellä.
Kärkipaikan vaihtuminen MM-taulukossa varmistui, kun Hamilton otti voiton Unkarin GP:ssä ja Rosberg jäi toiseksi.
– Startti oli kaikki kaikessa ja on aina täällä. Onnistuin siinä pääsemään hyviin asetelmiin ja totta kai siinä oli kovaa painetta, kun autoja oli useampi rinnakkain. Mutta kaikki meni hyvin, Hamilton kertasi alkua, missä hän nousi Rosbergin ohi ykköseksi.
Sen jälkeen Hamilton piti ykköspaikan hallussaan kisan loppuun asti.
– Talli teki mahtavaa työtä taktiikan kanssa. Ylipäätänsä koko tehdas on tehnyt upeaa työtä auton suhteen. Ja kiitokset faneille. Rata on mahtava, kaupunki on mahtava, mutta fanit tekevät tästä vielä erityisemmän, Hamilton sanoi kohteliaana.
Hamiltonilta tivattiin hieman palkintopallilla kisassa vastaan tulleista vaikeuksista kierroksella hitaampien kanssa.
– Liikenne oli tänään vähän vaikeaa, Hamilton tuumasi tyynesti.
F1-sarja jatkuu jo ensi viikonloppuna Saksassa.
LUE MYÖS:
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun