Kimi Räikköselle iso pettymys – Nico Rosberg dramaattisten aika-ajojen paalulle
Kuva: Getty Images
Unkarin aika-ajoista ei draamaa, eikä myöskään sadetta tai punaisia lippuja puuttunut. Aika-ajot saatiin käyntiin 20 minuuttia myöhässä. Paalulle kaasutteli pienen onnenkantamoisen myötä Mercedeksen Nico Rosberg.
Draamaa riitti aina viimeisille sekunneille asti, sillä Fernando Alonso pyörähti ja keltaiset liput pilasivat Lewis Hamiltonin nopean kierroksen. Rosberg käytti tilaisuutensa ja ajoi viimeisellä kierroksella ruuhkan läpi nopeimman kierroksen.
Hamilton starttaa kisaan toisesta ruudusta. Red Bullit lähtevät kisaan toisesta rivistä ja Ferrarin Sebastian Vettel starttaa viidennestä ruudusta.
Ensimmäinen osio kesti lopulta yhteensä yli tunnin, sillä punaisia lippuja nähtiin neljään otteeseen. Sadekeli koitui muun muassa Felipe Massan kohtaloksi, joka ajoi autonsa seinään.
Kimi Räikkösen aika-ajot loppuivat jo toiseen osioon. Ferrarin taktiikka ei toiminut ja Räikkönen sai tehtyä nopeimman kierroksen liian aikaisin radan kuivuttua koko ajan enemmän. Räikkönen lähtee sunnuntain kisaan vasta 14. ruudusta.
Valtteri Bottas otti Williamsista irti sen, mitä otettavissa oli. Bottas lähtee sunnuntain kisaan kymmenennestä ruudusta.
Aika-ajojen lopulliset tulokset (jos et näe alla olevia tuloksia, voit katsoa ne täältä):
PROVISIONAL CLASSIFICATION - END OF QUALIFYING
Rain-soaked and action-packed session
#HungarianGP #Quali
Rain-soaked and action-packed session
#HungarianGP #Quali
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- HS: Kalle Rovanperä yllätti Valtteri Bottaksen – varoituksen sana rallin supertähdelle
- Tallia vastustaneelle F1-nuorukaiselle jatkosopimus
- Kalle Rovanperällä synkkä päivä – näin suomalainen kommentoi tilannettaan
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä
