Kimi Räikkönen Silverstonesta: ”Hyvä mahdollisuus voittaa!”
Kuva: Getty Images
Formula 1 -sirkus jatkaa matkaansa ensi viikonlopuksi Silverstoneen. Juuri siellä ajettiin MM-historian ensimmäinen GP vuonna 1950. Kimi Räikkönen odottaa kilpailusta voittoa.
Ferrarilla on vauhti parantunut jatkuvasti ja Itävallassa voittokin olisi ollut mahdollinen. Kimi Räikkönen oli hienosti palkintopallilla, mutta Sebastian Vettel joutui keskeyttämään.
Silverstonen rataa on muuteltu aika paljon vuosien aikana. Räikkönen on ajanut Silverstonessa urallaan 13 kertaa. Hän voitti siellä 2007, mutta kahdella viime kaudella Britannian GP on päättynyt keskeytykseen.
– Pidin vanhasta radasta enemmän kuin tästä nykyversiosta. Se virtasi jotenkin paremmin ja oli hieno kokonaisuus. Uusi rataversio on toki nopea sekin. Nyt siellä on kuitenkin enemmän hitaita mutkia, eikä radan uusi osa sovi mielestäni kokonaisuuteen, Räikkönen sanoi Ferrarin nettisivuilla.
– Ei se silti huono ole, ohituspaikkoja riittää. Mutta jos sain valita, ajaisin mieluummin vanhalla Silverstonen radalla. Sillä radalla ajoin erinomaisia kilpailuja ja olin podiumilla viidesti. Nautin kyllä tästäkin radasta ja uskon, että meillä on hyvä mahdollisuus voittoon.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat