Jari-Matti Latvala tekee rallihistoriaa tänään: ”Tätä on vaikea uskoa”
Kuva: Getty Images
Jari-Matti Latvala lähtee hakemaan Jyväskylän MM-rallista kolmatta peräkkäistä voittoa. Samalla hän tekee suomalaista rallihistoriaa, kävi miten kävi.
Kun kilpailu illalla starttaa, tulee Latvalasta kaikkien aikojen eniten MM-ralleja ajanut suomalaiskuljettaja 164 WRC-startillaan, vaikka hän on vasta 31-vuotias!
– Tuo tuntuu todella isolta määrältä. On vaikea edes uskoa, että olen ajanut noin monta kilpailua ja näin kauan. Mutta toisaalta aloitin jo 17-vuotiaana. Vuodet ovat vierineet nopeammin kuin odotin, mutta uskon että minulla on vielä paljon vuosia ja paljon saavutettavaa jäljellä, Latvala sanoi FIA:n lehdistötilaisuudessa.
– Muistan kun Juha Kankkunen ajoi 42-vuotiaana ja Carlos Sainz 45-vuotiaana. Jos kaikki sujuu hyvin, on ihan mahdollista ajaa huipulla yli nelikymppisenä.
Kotikisa tuo Latvalalle paitsi paineita myös erityisen latingin.
– Tämä on totta kai minulle täysin spesiaali kilpailu. Täällä on niin paljon suomalaisia kannattajia reitillä. Uskon että jokaisella kuljettajalla tulee aina kotikisasta extralatausta. Kyllä minä haluan valtavasti voittaa ja kotikisa tuo lisää paineita, mutta eiköhän ne vain pidä pystyä käsittelemään.
Mukana on nyt uusia erikoiskokeita, Latvala ei näe niitä ongelmaksi.
-Kun reitit julkaistaan, ei kukaan tunne uusia pätkiä. Ei minullakaan ole niistä mitään kokemusta.
– Mitä enemmän uusia pätkiä on, sitä tasapuolisempaa se on kaikille kuljettajille. Etenkin tässä rallissa. On suuri ero sillä, oletko ajanut pätkät 4-5 kertaa tai jos olet ensi kertaa mukana. Uusissa pätkissä on se hyvä puoli, että jos niillä onnistuu erityisen hyvin, saattaa eroja pystyä tekemään enemmän kuin vanhoilla kaikille tutuilla pätkillä, Latvala näkee.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!