Huippua kutitellut F1-talli romahti: ”Tämä on pöyhittävä pohjia myöten”
Kuva: Getty Images
Force India lähti kovin odotuksin Itävaltaan, olihan Sergio Perez noussut kolmessa edellisessä GP:ssä kahdesti palkintopallille. Kun vielä Nico Hülkenberg starttasi kakkosruudusta, kutisi tallin sisällä uusi menestys.
Kaksikolla oli kuitenkin koko ajan suuria vaikeuksia saada renkaansa kestämään ja lopulta jarruongelma pakotti molemmat keskeyttämään.
– Kaikki alkoi mennä pieleen jo silloin, kun lähtövalot sammuivat. Nico putosi heti, kun renkaat eivät toimineet lainkaan. Yritimme kaikkemme, mutta mitään ei tapahtunut. Ja sitten tuo jarruongelma tuhosi kaiken, sanoi apulaistallipäällikkö Bob Fernley Motorsport.comille.
– Meidän on selvitettävä tällä viikolla ennen Silverstonea ihan kaikki. Ennalta mikään ei viitannut siihen, että tällaisia ongelmia tulisi eteen. Tätä on vaikea käsittää.
– Ehkä teimme säätöjen kanssa jonkin ison virheen, koska jokin oli pahasti pielessä. Tämä on pöyhittävä pohjia myöten, Ferney totesi.
– Me epäonnistuimme todella surkeasti.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin