Haasin epätoivo syvenee – synkkä nollaputki jatkuu
Kuva: Getty Images
Haasin loistava alkukausi on valahtanut täysin nilkkoihin. Kymmenen osakilpailun jälkeen tallin toinen kuljettaja Esteban Gutierrez on yhä nollakerhossa.
Meksikolainen on ollut kolmesti 11., mutta ei kertaakaan pisteillä. Romain Grosjean on kerännyt kaikki Haasin 28 MM-pistettä. Kuudessa viime GP:ssä hänkin on ollut pisteillä vain kerran.
– Olen yhä optimistinen, että kehitymme ja vauhtimme riittää. Hyvät aika-ajot ovat olleet mielestäni osoitus siitä, että pystymme parempaan, Gutierrez sanoo NBC Sportsille.
Silverstone oli Haasille kaamea: Grosjean keskeytti ja Gutierrez oli maaliin päässeistä autoista viimeinen. Jopa Sauberin Felipe Nasr ehti edelle.
– Emme saaneet viileässä renkaita toimimaan lainkaan. Se ei ollut kilpailu, jollaista toivoimme. Tiimissä on silti edelleen optimistinen tunnelma, ja etenkin Unkarista odotamme paljon.
– Hungaroring on minulle erityinen rata, sillä testasin siellä elämässäni ensi kertaa Formula BMW:tä Eurooppaan saapumiseni jälkeen 2007, Gutierrez muistelee.
– Minulla on sieltä hienoja muistoja ja myös hyviä tuloksia. Rata on hidas, mutta mutkat ovat nopeita, sen pitäisi sopia meille, Gutierrez uskoo.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- HS: Kalle Rovanperä yllätti Valtteri Bottaksen – varoituksen sana rallin supertähdelle
- Tallia vastustaneelle F1-nuorukaiselle jatkosopimus
- Kalle Rovanperällä synkkä päivä – näin suomalainen kommentoi tilannettaan
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä pakko-onnistumisen edessä: ”Saatava hyvä tulos”
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun