Ferrarilla syytä paniikkiin? – Red Bull menossa kovaa ohi
Kuva: Getty Images
Red Bull on tällä hetkellä enään pisteen päässä Ferrarista valmistajien MM-sarjassa. Christian Horner varoittaa, että Red Bullin vauhti on vain paranemassa kauden jälkimmäiselle puoliskolle.
Red Bull on onnistunut lyömään paineet Ferrarille ollen kolmessa viime kilpailussa 36 pistettä italialaista kilpailijaansa parempi. Vaikka Red Bullilla ennustettiin tämän vuoden olevan vain ”välikausi” penkin alle menneen edelliskauden ja tulevan kauden välissä, on talli kerännyt jo nyt enemmän pisteitä, kuin koko viime vuonna yhteensä.
Red Bullin Max Verstappen on sen lisäksi ainut kuljettaja, joka on onnistunut voittamaan osakilpailun Mercedeksen ulkopuolelta. Tallipomo Chirstian Horner myöntää, että tulokset ovat parempia kuin mitä tallissa uskallettiin ennen kautta odottaa.
– Tämä on ollut uskomatonta. Ennen kautta uskoimme olevamme onnekaita, jos pääsemme edes parhaan viiden tallin joukkoon. Joten se, että olemme vain pisteen perässä Ferraria puolivälissä kautta on selvästi parempaa kuin mitä odotimme, Horner sanoi.
– Sunnuntaina olimme kuudetta kertaa palkintopallilla tällä kaudella ja molemmat automme sijoittuivat Ferrarien edelle, joka osoittaa suorituskykymme olevan loistavaa. Uskomme aina, että jälkimmäinen puoli kaudesta on meille vahvempi.
Vaikka kautta on vielä kymmenen osakilpailua jäljellä, Mercedes näyttää jo menneen menojaan valmistajien MM-sarjassa. Mercedeksen ero Ferrariin ja Mercedekseen on jo 150 pistettä. Horner myöntää, että Red Bullin seuraava iskun paikka saattaa olla vasta syyskuun Singaporen GP:ssä. Horner kuitenkin vakuutta, että Red Bull aikoo taistella kovaa Ferraria vastaan myös kauden toisella puoliskolla.
– Meillä on vielä kehitystyössä jonkin verran piipussa tälle kaudelle, vaikka suurin osa resursseista onkin suunnattu tulevalle kaudelle.
– Olemme myös nälkäisiä haastamaan Ferrarin ja aiomme taistella heitä vastaan koko matkan Abu Dhabiin asti, Horner linjaa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sébastien Loebin uralle ei näy loppua – 51-vuotias rallilegenda palaa tositoimiin
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään

- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä