Williamsin brassikuskin Felipe Massan osalta Saksan GP oli sysimusta.

Massa lähti kilpailuun 10. ruudusta, mutta sai kolhun autoonsa jo ensimmäisellä kierroksella.

Sen jälkeen Massa valitteli tiimiradioon sitä, että autossa on iso vika ja sitä on erittäin vaikeaa ajaa.

– Varsinkin kun käännyttiin oikealle mutkiin, oli aivan mahdotonta, Massa autostaan ja sillä ajamisesta.

– Ylipäätänsä sillä ajaminen oli paljon hitaampaa mitä pitäisi olla.

Lopulta Massa päätyi keskeyttämään.

Viimeisistä kuudesta kilpailusta hän on kerännyt kokoon vain yhden pisteen. Saksassa Williams töpeksi vielä myös Valtteri Bottaksen kohdalla, kun se ajatti suomalaiskuskia liian pitkään radalla ja Bottaksen renkaat loppuivat kesken.

Williamsin suunta on ylipäätänsä ollut täynnä alamäkeä kohtuullisen alkukauden jälkeen.

– Meidän pitää jatkaa kehitystä. Jos katsoo vuoden alkua, niin siitä muut ovat saavuttaneet meitä. Meidän pitää parantaa ja meidän pitää pystyä taistelemaan Force Indiaa ja McLarenia vastaan, Massa näki.

F1-sarja palaa kesälomatauolta elokuun viimeisenä viikonloppuna 26.-28.8.