F1-pamppu vuoden 2017 säännöistä: ”En tiedä ovatko ne sitä, mitä tämä laji tarvitsee”
Kuva: Getty Images
F1-kausi on puolivälissä ja tiimit tekevät nyt ratkaisujaan siitä, kuinka paljon kehitetään enää tämän kauden autoa ja kuinka paljon satsataan tulevaan. 2017 uudet säännöt mullistavat lajin. Tai sitten eivät.
Edellisten isojen sääntöuudistusten johdosta Brawn GP dominoi 2009 ja Mercedes 2014, mutta Williamsin tekninen johtaja Pat Symonds ei usko, että nyt tapahtuu mitään yhtä radikaalia.
– On muistettava, että kahden viime vuoden aikana tiimit ovat saaneet ajaa tuulitunnelissaan vain 65 ajokertaa viikon aikana. Kun mietitään kautta 2009, silloin kaikki saivat ajaa tuulitunnelissa juuri niin paljon kuin halusivat. Esimerkiksi Toyotalla oli kaksikin tuulitunnelia, missä testattiin 24/7. Nykysäännöissä on todella iso ero noihin aikoihin, Symonds muistuttaa.
– Vielä 2014 saimme ajaa 80 kertaa viikossa ja nyt enää 65. Siksi on tehtävä vain oikeita asioita. Mielestäni nykyisillä rajoituksilla tallit eivät pysty kehittämään aerodynaamisia asioita lähellekään samalla tavalla kuin vielä 2009.
Symonds epäilee, että uusilla autoilla ohittaminen on vaikeampaa kuin nyt, mutta yhden positiivisen asian hän keksii.
– Autojen ulkonäkö muuttuu todella positiiviseen suuntaan. Teknisestä haasteesta tulee iso ja mielenkiintoinen, minä ainakin pidän siitä.
– Mutta en tiedä, ovatko ensi kauden säännöt sitä, mitä tämä laji tarvitsee – enkä itse asiassa usko, että itse kilpailemisessa kovinkaan moni asia muuttuu, Symonds sanoo.
LUE MYÖS:
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun