Suorapuheinen entinen F1-kuljettaja Mark Webber naulaa, että Ferrari on ollut toistaiseksi kauden 2016 suurin pettymys.

Ferrari tuli kauteen uskoen, että se pystyy haastamaan Mercedeksen kärkipaikasta. Niin ei ole käynyt.

– Ferrari on ollut ylivoimaisesti pahin pettymys tällä kaudella. He eivät ole esittäneet oikeastaan yhtään mitään vielä, mutta ennustan silti, että Kanadassa heidän kurssinsa saattaa kääntyä paremmaksi, Webber sanoo F1 Todayn mukaan.

Sen sijaan Webber on katsellut maanmiehensä Daniel Ricciardon tekemisiä Red Bullilla tyytyväisenä.

– Hän on ollut kaikkein kovin kuski alkukaudesta siihen nähden, mihin hänellä on ollut mahdollisuuksia, ja mihin hän on pystynyt. Yhtään enempään ei olisi ollut mahdollisuuksia.

Ricciardo olisi saattanut ilman Red Bullin hölmöilyä ja väärää taktista valintaa jopa voittaa sekä Espanjassa että Monacossa.

– Valitettavasti sellainen kuuluu tähän lajiin. Joskus on vain otettava painava oikea suora omaan leukaan. On aina turhauttavaa kuljettajalle, kun tekee itse kaiken niin hyvin kuin pystyy, muttei saa ansaitsemaansa tulosta. Mutta hän tulee näyttämään vielä, Webber sanoo.