Jenson Buttonin moottorissa oli paha öljyvuoto perjantain Kanadan harjoituksissa ja hänen autoonsa jouduttiin vaihtamaan uusi moottori.

Buttonin McLaren-Honda alkoi savuttaa ensimmäisten harjoitusten jälkeen.

– Meillä oli aika paljon kaikenlaista tapahtumaa ensimmäisessä harjoituksessa, oli kyllä todella epäonninen aamu, Button sanoi PlanetF1.comilla.

– Oli pakko vaihtaa moottori harjoitusten välissä todella nopeasti. Kaverit tekivät hienon työn, että se saatiin kasattua jo harjoitusten välissä. Sen jälkeen ei moottorin toiminnassa ollutkaan mitään vikaa. Pitää kuitenkin tutkia dataa tarkasti ja vasta sitten päättää, kummalla moottorilla tänään ajetaan, Button kertoi.

Ainakin numeroiden valossa Buttonin jälkimmäinen harjoitus sujui selkeästi paremmin, hän oli jopa seitsemänneksi nopein.

– Auto tuntui kakkosharjoituksessa oikein hyvältä, mutta muutamien säätöjen kanssa on vielä tekemistä. Kaikki on pystyttävä maksimoimaan äärimmilleen. Nytkin olisin ollut kymmenystä nopeammalla kierroksella neljäs ja kaksi kymmenystä hitaammalla 11:s. Viikonloppu näyttää todella tasaiselta, Button sanaili.