Kimi Räikkösen pomo uskoo: ”Kaudella 2017 olemme lyömättömiä”
Kuva: Getty Images
Ferrarin presidentti Sergio Marchionne ei ole menettänyt uskoa omaan tiimiinsä. Hänen mielestään maailmanmestaruus tällä kaudella on edelleen mahdollinen.
Kun kahdeksan kilpailua 21:stä on ajettu, Sebastian Vettel on MM-sarjan kärjessä paahtavaa Nico Rosbergia perässä 45 pistettä ja Kimi Räikkönen 60. Valmistajien pisteissä ero Mercedekseen on 81 pistettä.
– Uskon edelleen, että voimme voittaa maailmanmestaruuden. Kilpailuja on paljon jäljellä ja mitä tahansa voi vielä tapahtua, Marchionne sanoi La Gazzetta dello Sportille.
– Mercedeksen vahvuus on heidän autonsa stabiliteetti sekä tietynlainen pysyvyys. Ferrarin SF16-H on täysin uusi auto verrattuna viime kauden autoon. Kun toimme sen radalle, ihan kaikki odotukset eivät täyttyneet. Se ei ole ihan helppo auto, mutta teemme kaikkemme, että saamme sen valtavan potentiaalin esiin koko ajan yhä paremmin.
Marchionne on vaihtanut aika tavalla Ferrarin henkilökuntaa viime vuosina, ovi Maranellossa on käynyt tiuhaan.
– Tällä hetkellä meillä on riittävästi henkilökuntaa ja lahjakkuutta. Toin tallipäälliköksi Maurizio Arrivabenen ja lisäksi keskustelimme jokaisen työntekijän kanssa, niidenkin, jotka eivät ole esillä parrasvaloissa. Haluamme antaa kaikille mahdollisuuden näyttää osaamistaan. Vaihdoksia on tullut kieltämättä aika lailla, joten kaiken loksahtaminen kohdalleen ottaa hieman aikaa.
– Saimme juuri Jock Clearin mukaan timiimme. Meillä on nyt oikeat ihmiset tekemässä työtä juuri niillä osa-alueilla, joissa meillä on suurimmat ongelmat tällä hetkellä. Tuloksia ei tule yhdessä yössä.
– Teemme koko ajan töitä sen eteen, että 2017 olemme lyömättömiä, mutta totta kai kausi 2016 on aivan yhtä tärkeä, me tarvitsemme voittoja mahdollisimman pian.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä pakko-onnistumisen edessä: ”Saatava hyvä tulos”
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Franco Colapinto jatkaa Alpinella
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Vain Red Bullilla F1-paikkoja vapaana