F1-kiertueen kokenein kuljettaja, 36-vuotias McLarenin Jenson Button, kritisoi kovalla kädellä formuloiden ailahtelevia teinitähtiä. Tämän kauden loppuun mennessä Button sivuaa Michael Schumacherin huimaa 308 GP-startin lukemaa, joten hän kyllä tietää, mistä puhuu. – Mielestäni mukana on nyt monta sellaista kuljettajaa, joiden olisi kannattanut kasvaa kotona hieman kauemmin ennen F-ykkösiin tuloa. He ajavat niin ailahtelevasti ja tekevät yllättäviä ratkaisuja, Button sivaltaa UOL Esportelle. – Ikään kuin he ajaisivat Formula Epätoivo -sarjassa, heidän ajotyylinsä on jotenkin epätoivoinen ja lohduton. – Sellainen ajotyyli olisi pitänyt kitkeä pois paljon ennen kuin tullaan F-ykkösiin. Jos tänne asti pääsee, pitäisi olla jo riittävän fiksu tietämään, mitä auton kanssa pitää tehdä ja kuinka sijoituksista kilpaillaan fiksusti. – Nämä nuoret voisivat katsella enemmän Michael Schumacherin kilpailuja. Hän kilpaili aina sata lasissa, mutta oli samaan aikaan taisteluissa aina rehti ja korrekti muita kohtaan, Button jyrisee.

LUE MYÖS: