Vokswagenin rallitiimin tallipäällikkö Jost Capito kertoo siirtyvänsä McLarenin toimitusjohtajaksi elokuussa Belgian GP:n aikoihin. Sopimus julkistettiin jo tammikuussa, mutta Capito on odottanut oikeaa hetkeä siirrolle. – Elokuun loppu tai syyskuun alku tulee olemaan se ajankohta, kun siirryn McLarenille. En ole vielä ehtinyt tarkkaan tutkia McLarenia, koska VW:n rallipuoli on vienyt kaiken energiani. Niin kauan kuin olen siellä, keskityn ainoastaan Volkswagenin asioihin, Capito sanoo Crasn.netillä. Capito toimi Sauberin operatiivisena johtajana 1998-2001, joten F1-maailma on hänelle tuttu. – On hienoa tulla F1-varikolle ja nähdä tuttuja naamoja, vain hieman vanhempina kuin ennen. Tekniikka ja autot ovat toki muuttuneet paljon, mutta kyse on yhä samasta lajista kuin ennenkin.

LUE MYÖS: