Ferrarin tekninen johtaja kaudesta 2017: ”Kaikki F1-ennätykset uusiksi!”
Kuva: Getty Images
Ferrarin tekninen johtaja James Allison odottaa jo kuumeisesti kauden 2017 alkua, sillä hän uskoo, että vuodesta tulee ennätyksellisen hieno formula ykkösille.
– Monen radan rataennätykset ovat jo aika historiallisen vanhoja, mutta jo nyt niitä aletaan lähestyä. Odotan todella paljon ensi kautta, koska silloin noita vanhoja ennätyksiä aletaan suorastaan murskata, Allison sanoo Formulaspy-sivuston mukaan.
– Osa ihmisistä on sitä mieltä, ettei kierrosajoilla ole niin väliä ja isompi merkitys on tiukalla kilpailulla. Mielestäni molemmilla on iso merkitys. Haluaisimme, että joka kisassa nähdään todella tiukkoja taisteluja ja suunta on sen suhteen ollutkin ihan oikea. Tällä kaudella on nähty paljon erinomaisia kilpailuja ja ne tulevat tästä vain paranemaan.
Vaikka säännöt muuttuvat radikaalisti ensi kaudeksi, Allison kehuu myös nykyisiä voimanlähteitä.
– Ne ovat eksoottisia ja aikamoisia petoja. Hiljalleen ne tuottavat enemmän ja enemmän tehoja ilman, että taloudellisuudesta tarvitsee tinkiä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sébastien Loebin uralle ei näy loppua – 51-vuotias rallilegenda palaa tositoimiin
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään

- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä